Venytimme päivää Italian puolella alkuiltaan saakka, koska halusimme nauttia viimeisistä hetkistä Italiassa. Kaupungin keskustassa oli ilmainen langaton nettiyhteys ja mukava kahvila, jossa istuimme useamman tunnin ajan. Söimme viimeiset gelatot Italian puolella viereisen kirkojen kellojen soidessa. Pyöräilimme Slovenian puolelle Nova Goricaan, mutta ylitimme rajan hieman eri kohdasta kuin aluksi luulimme ja jouduimme etsimään rautatieasemaa hetken. Kysyimme neuvoa paikallisilta ja asema löytyi nopeasti. Sieltä osasimme suunnistaa Alinan ja Ivanin luo. Alina ja Ivan ovat muuttaneet Sloveniaan Ukrainasta vain vähän aikaa sitten. Alina opiskelee yliopistossa ja Ivan oli juuri saanut etätyöpaikan moldovalaisesta yrityksestä. Pariskunta asui pienessä kaksiossa uudehkossa kerrostalossa, mutta saimme silti oman huoneen käyttöön pariksi yöksi.
Palasimme Italiaan heti seuraavana päivänä pienen kävelyretken muodossa. Goriziassa on mäen päällä oleva linnoitus, jota kävimme ihmettelemässä. Mäeltä näkee rajan molemmille puolille ja maiden välillä huomaa jonkin verran eroavaisuuksia. Slovenian puolella on kolme isoa ostoskeskusta ja muutama kasino, jonne italialaiset tulevat kokeilemaan pelionneaan. Ilmeisesti maiden lainsäädännössä on eroja tässä kohtaa. Pistäydyin myös pyöräkaupassa, jonka olin huomannut edellisenä päivänä. Etsin uusia shortseja, mutta valikoima ei ollut kovin laaja. Paitoja sen sijaan oli paljon ja tietysti löysin nyt juuri sellaisen paidan, jota olin Udinesta etsinyt. Olin tyytynyt erilaiseen ratkaisuun enkä halunnut käyttää enää rahaa paitaan. Illalla suunnittelimme reittiä ja etsimme tietoa viisumeista. Ongelmana tällä hetkellä on tuleva talvi, jota emme mielellämme viettäisi Keski-Aasiassa. Vuoristossa on karut oltavat talvella. Viime kesänä reissuun lähtenyt Emily Chapell piti Itä-Turkin talvea kohtuuttoman kylmänä pyöräilyyn, vaikka selvisikin siitä kunnialla. Siinä mielessä ei huvittaisi lähteä kokeilemaan onnea Uzbekistaniin tai Kirgistaniin tammikuussa.
Lähdimme Nova Goricasta päivän ollessa jo puolessa. Päivä oli kuuma, joten pysähdyimme pitämään taukoa noin tunnin pyöräilyn jälkeen. Valitsimme taukopaikaksemme pienen kylän ainoan baarin ihan vaan sillä perusteella, että se tuli ensimmäisenä vastaan. Baarissa oli muutama asiakas ja työntekijän huomatessa, että emme puhu sloveniaa, hän vinkkasi asiakkaan apuun. Tämä kaveri oli innokas ja ystävällinen, mutta syy innokkuuteen taisi olla suhteellisen vahva humalatila. Uusi ystävämme kertoi meille, että olimme valinneet alueen huonoimman baarin. Kun hän kuuli minun olevan Suomesta, hän kertoi osaavansa suomea ja kajautti ilmoille ainoan osaamansa sanan: ”Perkele!”. Hän kertoi tietävänsä myös Aki Kaurismäen ja ehkä hän oli muodostanut käsityksensä Suomesta juuri kyseisen ohjaajan elokuvien perusteella, koska hänen mielestään suomalaiset ovat vakavamielisiä ja viinaanmeneviä. Amerikkalaisten hän ilmoitti olevan fasisteja. Juttujen sävy oli jo kääntynyt siihen suuntaan, että emme kiinnittäneet kaveriin sen enempää huomiota.
Pieni kylä ja kylän kuppila jäivät pian taaksemme, kun jatkoimme matkaa eteenpäin. Saavuimme Adjovscina-nimiseen pikkukaupunkiin ja parkkeerasimme marketin eteen syömään lounasta. Lounaan jälkeinen nopea langattomien verkkojen nuuskiminen Kindlellä tuotti tulosta ja huomasimme, että tien toisella puolella olevassa baarissa on nettiyhteys. Vaihdoimme kaupan pihalta baarin puolelle. Kovin moni ei tarjolla olevaa verkkoa taida hyödyntää, koska työntekijä ei tiennyt sen salasanaa ja soitti esimiehelleen saadakseen sen. Olimme ainoat asiakkaat ravintolan sisätiloissa ja saimme istua rauhassa tuntikaupalla. Juttelimme omistajan kanssa reitistämme, joka selvisi kielimuurin takia parhaiten karttaa näyttämällä. Lähdimme hämärän aikaan ja omistaja oli maininnut meistä terassilla istuville nuorille, jotka tulivat juttelemaan. Slovenialaiset ovat selvästi kielitaitoista väkeä, koska tällä kertaa suomea osattiin vittuperkeleen verran. Kiitos niille, jotka näitä välttämättömyyksiä jaksavat ulkomaalaisille opettaa. Kun pääsimme lähtemään, oli jo pimeää ja leiriydyimme heti kaupungin ulkopuolelle päästyämme.
Seuraava aamu alkoi noin 15 kilometrin ylämäellä. Nousu ei ollut kovin jyrkkä, mutta emme olleet syöneet aamupalaa ennen sitä. Matkalla tapaamamme maantiepyöräilijä kertoi, että Logatec-nimisen kaupungin marketit ovat avoinna sunnuntaisin yhteen saakka. Tämä oli helpottava tieto ja yritimme kiirehtiä ruokaostoksille ennen kauppojen sulkeutumista. Huipulle päästiin loppujen lopuksi veden ja omenan voimalla. Olimme nousseet 875:n metrin korkeuteen merenpinnasta ja lasku Logateciin oli mukavan vauhdikas. Harmillisesti kaupat olivat kuitenkin sulkeneet ovansa jo kahdeltatoista. Suoraan jostain sketsisarjasta repäisty paikallinen aakekalliala opasti meidät läheiseen ravintolaan, jossa söimme salaattiannoksen. Tarjoilija kertoi, että viereisessä kahvilassa on nettiyhteys, joten siirryimme pian sinne. Kahvila oli melko hieno ja päädyimme tilaamaan kahvit ja kakkupalat kevyen salaattilounaan päälle.
Viivyttelimme kahvilassa useamman tunnin, koska meillä ei ollut mitään kiirettä pääkaupunkiin Ljubljanaan. Seuraava isäntämme, Robin, oli kotona vasta myöhemmin illalla. Loppumatka Ljubljanaan meni nopeasti, sillä se oli suurimmaksi osaksi alamäkeä. Pyöräilimme suoraan kaupungin laitamilla olevalle omakotitaloalueelle, jolla Robinin asunto sijaitsi. Isäntämme oli ammatiltaan psykoterapeutti ja harrasti pyöräilyn lisäksi juoksua, vaellusta ja matkailua. Seuraava päivä oli työpäivä, joten sovimme, että lähtisimme aamulla samaa matkaa keskustaan. Suihkun ja iltapalan jälkeen pääsimme vierashuoneeseen nukkumaan.
Aamulla pyöräilimme Robinin aivan ydinkeskustassa sijaitsevalle toimistolle ja jätimme pyörät sinne parkkiin. Pyörimme keskustassa kävellen ja törmäsimme unkarilaiseen pariskuntaan, joka oli juuri aloittanut pyörämatkan tandemilla. He olivat vähän ihmeissään, kun otimme heidät kiinni vaihtaaksemme muutaman sanan heidän kanssaan. Kävimme myös syömässä meille suositellut kahden euron pizzat. Pizza ei varsinaisesti ollut unelmien täyttymys, mutta hintakaan ei ollut kovin kohtuuton. Lounaan jälkeen haimme pyörät toimistolta ja minä suuntasin taas pyöräkauppaan etsimään uusia shortseja. Matkalla alkoi ukkostaa ja kastuin osittain jo ennen ensimmäistä pyöräliikettä. Valikoima ei ollut kovin hyvä, joten jatkoin seuraavaan. Yllätyksekseni tässä kaupassa oli juuri sellaisia shortseja, joita olin etsinyt. Valinta oli tehtävä kahden mallin väliltä ja lopulta mukaan lähtivät Enduran Singletrackit, joiden lähtöhinta oli sama kuin nettikaupoissa. Kauppias antoi minulle tyhjän pahvilaatikon ja jatkoin matkaa postiin, josta lähetin tarpeetonta tavaraa Suomeen. Takaisin saivat lähteä melkein kaikki maantiepyöräilyvaatteet, koska niille oli ollut käyttöä kahtena päivänä koko matkan aikana.
Poljin takaisin keskustaan ja istuimme jälleen hetken aikaa kahvilassa. Ostimme iltapalaa ja menimme puistoon syömään. Puistossa meille tuli juttelemaan englantilainen pariskunta, joka oli aloittamassa pitkän pyörämatkan Aasiaan. James ja Ellie vaikuttivat mukavilta tyypeiltä ja toivottavasti törmäämme vielä jossakin matkan varrella. Jutustelu venyi ja pääsimme lähtemään etsimään leiripaikkaa vasta yhdentoista jälkeen. Löysimme kaupungin ulkopuolelta tyhjän pellon ja pystytimme leirin sen laidalle.
Aamulla päätimme palata takaisin keskustaan. Söimme aamupalaa vaihteeksi eri puistossa ja menimme joen rannalla olevaan kahvilaan, jonka olimme huomanneet edellisenä päivänä. Suunnitelimme reittiä ja laskeskelimme viisuimeiden kestoja yhteen. Yritimme löytää vaihtoehtoja, jotka eivät edellytä lentämistä. Voisimme lentää Turkista Intiaan ja jatkaa matkaa sieltä, mutta se ei tässä vaiheessa houkuttele. Laskin, että emme jäisi talven jalkoihin pahassa paikassa jos kiirehtisimme Turkin läpi, mutta järkevämpää tuntui olevan odottaa vuoristojen ylittämistä kevääseen. Päätimme siis ottaa aikalisän ja kääntyä Etelän sijasta Koilliseen kohti Mariboria ja Itävaltaa. Voimme mutkitella Itävalta/Unkari/Tsekki/Puola -akselilla jonkin aikaa ja suunnata kohti Turkkia myöhemmin.
Päivän ukkoskuuro tuli taas lounasaikaan. Söimme lounasta torin vierellä olevan katoksen alla ja vaihdoimme sen jälkeen toiseen kahvilaan jatkamaan suunnittelua. Katselimme muutamia vapaaehtoistyöpaikkoja Sloveniassa ja Itävallassa. Muutaman tunnin päivittäistä työpanosta vastaan saisi ilmaisen majoituksen ja ilmaiset ruoat. Se voisi olla hyvä mahdollisuus pitää pidempi tauko jossakin ilman kuluja. Tapaamillamme ihmisillä on ollut hyviä kokemuksia vastaavista töistä. Palasimme illalla samalle pellolle nukkumaan. Yöllä oli ukkonen ja jouduimme heräämään keskellä yötä laittamaan ulkoteltan paikoilleen.
Aamulla huomasin saaneeni sähköpostin Nikolta, joka lupasi majoittaa meidät Celje-nimisessä kaupungissa suunnilleen 70 kilometriä Ljubljanasta Mariborin suuntaan. Lähdimme siis polkemaan sinne. Tie ulos pääkaupungista oli melko vilkas, mutta muuttui paremmaksi heti moottoritien alettua, koska suurin osa liikenteestä ohjautui sinne. Pidimme tauon Lukovicassa, jossa söimme sienikeittoa, joka tarjoiltiin isoon leipään koverretussa kulhossa. Täyttävä lounas kolmella eurolla. Tässäkin pienen kylän ravintolassa oli wi-fi. Sloveniassa tuntuu olevan todella helppoa löytää nettiyhteyksiä. Tämän saimme todeta myös saapuessamme Celjeen. Kaupungissa on ilmainen langaton verkko.
Uusi isäntämme, Niko, vaikuttaa erittäin mukavalta ja vieraanvaraiselta tyypiltä. Hän työskentelee nuorisotyöntekijänä ongelmanuorille tarkoitetussa kriisikeskuksessa ja välillä auttaa kaveriaan myymällä hedelmiä ja vihanneksi torilla. Nikon asunto sijaitsee vanhan kaupungin sydämessä jonkinlaisessa taidekorttelissa. Kaupunki vuokraa työtiloja alakerrasta taiteilijoille yhden euron vuosivuokraa vastaan. Vastineeksi taitelijat sitoutuvat luovuttamaan kaupungille taideteoksen tai konsertin vuodessa. Aika hyvä sopimus mielestäni. Illalla jutellessamme kattoon alkoi ropista rakeita sen verran kovaa, että kiirehdimme ikkunaan katsomaan tilannetta. Ihmiset yrittivät suojata autojaan laittamalla peittoja autojen päälle. Rakeet olivat sen verran isoja, että autojen pellit menivät lommoille. Onneksi olimme sisätiloissa yötä.
Slovenia on osoittautunut hienoksi paikaksi ja meillä ei ole toistaiseksi mitään kiirettä täältä pois. Tarkoituksena on tehdä retki vuorille ja hivuttautua Mariborin kautta Pohjoiseen. Koukkaamme varmaankin Itävallan puolelle seuraavaksi.
Terveisin,
Olli
No comments yet.